Suupohjan koulutuskuntayhtymässä on vuoden alussa aloittanut oma IT-tuki. Tehtävästä vastaa Janne Hautaviita, joka aloitti Vuoksilla koulutussihteerinä syyskuussa 2021 ja päätyi reilun vuoden jälkeen talon IT-asiantuntijaksi. Hautaviita kertoo, että Vuoksin tietotekniikan toiminnot ulkoistettiin aikanaan Suupohjan Seutupalvelukeskukselle, mutta toimintoihin alettiin miettiä muutoksia vuoden 2022 aikana.
– Silloin alkoi hahmottua sellainen ajatus, että minä voisin ottaa näitä käyttäjätuen tehtäviä ja Seutupalvelukeskus hoitaisi esim. palvelinympäristön. Mutta loppujen lopuksihan me kilpailutimme konesalipalvelut – eli tämän palvelinympäristön – ja kävi niin, että vuodenvaihteessa tuo palvelinympäristön ylläpito siirtyi saatujen tarjousten perusteella DevNet Oy:lle. Samalla minusta tuli uudella toiminimellä IT-asiantuntija ja otin päävastuun täällä päässä IT-ympäristöstä.
Hautaviita ei ole tehnyt vastaavaa työtä aikaisemmin, mutta tietokoneiden kanssa hän on ehtinyt olla tekemisissä yli 25 vuotta. Hän on huoltanut tietokoneita pienestä pitäen, minkä lisäksi hänellä on ollut jopa oma tietokonehuoltoyritys.
– Laitoin yrityksen pöytälaatikkoon, kun siirryin näihin töihin. IT-puolelle on tosi vaikeaa työllistyä, joten ajattelin alun perin että työllistän itse itseni, jotta saadaan näitä hommia etenemään. Olin aiemmin Kainastolla puusepänverstaalla töissä 15 vuotta ja sieltä yritin päästä IT-puolelle. Tilaisuus tuli siinä kohtaa, kun pääsin tähän taloon ensin koulutussihteeriksi. Pääsin näyttämään osaamiseni ja olen sitten saanut osaamistani vastaavan toimen. Nyt saan tehdä sitä haaveammattiani, josta olen haaveillut teini-iästä lähtien. Kärsivällisyys palkittiin, sanotaanko näin.
Hautaviita kertoo olevansa ratkaisukeskeinen ihminen. Yksi suurimpia syitä hakeutua IT-alalle olikin juuri se, että työssä pääsee ratkaisemaan erilaisia ongelmia. Hän on tyytyväinen myös siitä, että on saanut ison vastuun hoidettavakseen.
Koulutussihteerin toimi oli Hautaviidan mukaan monella tapaa hieno ponnahduslauta Vuoksiin; hänen työpisteensä sijaitsi kaiken keskellä, joten talon väki tuli nopeasti tutuksi. Myös IT-tukeen siirtyminen oli helpompaa, kun Hautaviidalla oli jo ymmärrys siitä, kuka kukin on sekä mitä laitteita kenelläkin on.
Vastuulla koko organisaation IT-ympäristö
IT-asiantuntijan työnkuva on laaja. Hautaviita sanoo, että muutamalla sanalla kuvailtuna se kattaa Vuoksin IT-ympäristön ylläpidon, hallinnan ja kehittämisen. Tarkemmalla tasolla työhön kuuluu mm. laitehankintoja, palvelintoimintojen hallintaa, työasemien asennusta, ohjelmistolisenssien hankintaa ja asennusta. Hautaviita huolehtii myös Vuoksin kopiokoneiden ylläpidosta sekä laitehankinnoista.
Yhtenä tärkeimmistä tehtävistään Hautaviita vastaa käyttäjätuesta. Kun Vuoksissa on ongelmia tietokoneiden tai muiden laitteiden kanssa, otetaan yhteyttä Janne Hautaviitaan.
– Kaikki työpäiväni ovat keskenään erilaisia. Pääosin ne koostuvat juuri näistä tukipyyntöihin vastaamisesta, eli siitä kun henkilöstöltä tai opiskelijoilta tulee salasanojen nollaus -pyyntöjä ja tämän tyyppistä. Tukipyyntöjä tulee yllättävän paljonkin tässä päivän mittaan. Ja toki se on tietysti ihan fakta, että se kynnys on nyt matalampi kun minä olen täällä talon sisällä, joten minulta on helpompi pyytää myös apua. Olen nyt se lähitukihenkilö tähän.
Suupohjan koulutuskuntayhtymä on IT-tuen näkökulmasta laaja kokonaisuus, sillä se käsittää 600 työasemaa, joista noin 100 kuuluu henkilökunnalle ja loput opiskelijoille. Hautaviidan mukaan työtä on sen verran paljon, että IT-tuen läsnäolo on tärkeää. IT-asiantuntijan siirtyminen Vuoksin omiin tiloihin onkin tuonut avun lähelle.
– Työtä on tosi paljon – ei vain sitä päivittäistä käyttäjätuen antamista, vaan nimenomaan ympäristön kehittämistä ja ylläpitoa. Olen kartoittanut tätä ympäristöä enemmän ja enemmän. Siinä on tullut ilmi, että laitteisto alkaa olla siinä iässä, että pian sitä pitää lähteä uusimaan. Nyt lähdetään todellakin parantamaan tätä koko infrastruktuuria. Nyt on talossa ihminen, joka ehtii keskittyä ja myöskin kehittää näitä ympäristöjä enemmänkin. Toki sitä on ennemminkin ollut, mutta nyt tällä toimintamallilla saadaan se kehitystyö harppauksella eteenpäin tässä ajan mittaan.
Hautaviita lisää, että oman erikoisuutensa Vuoksin IT-ympäristöön tuovat kaksi toimipistettä. Perusperiaatteiltaan Oppitien ja Kyntäjäntien IT-ympäristöt – eli mm. henkilöstön työkoneet ja oppilaiden työasemat – eivät eroa toisistaan. Kuitenkin Kyntäjäntien asuntolat tuovat oman pienen haasteensa, sillä jokaisessa rakennuksessa on oma IT-ympäristönsä.
Ongelmia pystyy Hautaviidan mukaan ratkaisemaan melko hyvin etänä. Ajoittain IT-tuen on kuitenkin matkattava paikan päälle ongelman perässä.
– Tietysti jos on jokin verkko-ongelma tai muu ja etäyhteyttä ei pysty ottamaan, niin pakko se on paikan päälle mennä siinä kohtaa. Tietysti jos on oheislaitteiden kanssa jotakin ongelmia, niin siinäkin monesti joutuu paikan päällä käymään, jos joku tulostin ei toimi kunnolla tms. Se lähituki on näissä tapauksissa ainut vaihtoehto.
Vuoksin IT-tuki tekee paljon yhteistyötä palvelinympäristön ylläpidosta vastaavan DevNetin kanssa. Jos Hautaviidalla on kädet täynnä töitä, voi hän tarvittaessa siirtää esimerkiksi tukipyynnön yritykselle hoidettavaksi.
– He antavat tällaista tukipalvelua myös minulle. Jos olen jostakin syystä estynyt, olemme sopineet että heille voi laittaa tukipyyntöä ja he ratkovat ongelmat parhaansa mukaan. Tätä kautta minulla on vähän sellainen varamiespalvelu, että ei tarvitse päivystää ja lomienkin aikana voin kääntää tukipyynnöt heille. Toki täällä on aika hiljaista kesäloman aikana, kun koko talo on käytännössä tyhjä sitten heinäkuunkin ajan, joten eipä siinä yleensä mitään pyyntöjäkään tule.
Milloin Vuoksin IT-tuki voi olla avuksi?
Janne Hautaviita on tukena Vuoksin henkilökunnalle ja oppilaille, jotka voivat olla häneen yhteydessä mihin tahansa koulun tietotekniikkaan liittyvässä asiassa. Oman organisaation ulkopuolisia yhteydenottoja Hautaviidalle tulee harvemmin, mutta Vuoksin tilavarauksiin liittyvissä kysymyksissä hän toimii yhteyshenkilönä.
– Meillähän on tilavarausta täällä ja mm. Suupohja-salia voi varata erilaisiin tilaisuuksiin. Jos haluaa apua esityslaitteiston käyttämiseen, voi minuun ottaa yhteyttä jo vaikka etukäteen, niin voimme käydä täällä paikan päällä tutustumassa esitystekniikkaan.
Vuoksin IT-tukeen saa yhteyttä monilla tavoilla: henkilöstö ja oppilaat soittavat Hautaviidalla suoraan ja myös sähköpostia tulee paljon. Nykyään WhatsApp-pikaviestintäpalvelu on talossa ahkerasti käytössä, ja myös sen kautta tulee välillä tukipyyntöjä.
– Kyllä kaikki kanavat on käytössä. Olen tällä hetkellä avotoimistossa ja siellä keskeisellä ja hyvällä paikalla, joten siinä voi tulla kysymään suoraankin apua. Olen juuri ottanut tavaksi käydä Kyntäjäntien toimipisteellä vähintään yhtenä päivänä viikosta päivystämässä, jotta myös heidän olisi helpompi tulla vain suoraan kysymään jotakin. Samalla tuon IT-tuen läsnäoloa sinne ja keskityn aina niinä päivinä erityisesti Kyntäjäntien ympäristön kehittämiseen ja kartoittamiseen.
Lisätietoa:
Janne Hautaviita
IT-asiantuntija
Oppitie 4, Kauhajoki
040 121 6887
etunimi.sukunimi@vuoksi.fi