Vuoksi tarjoaa monipuolia maahanmuuton palveluita, joiden tarkoituksena on helpottaa maahanmuuttajien kotoutumista Suomeen. Keskeinen osa palvelua on myös paikallisten yritysten tukeminen kansainvälisten työntekijöiden palkkaamiseen liittyen.
Palvelua on luotsannut vuodesta 2011 maahanmuuttokoordinaattori Agnes Szeman, joka kuvailee työtehtäviään monipuolisiksi ja vaihteleviksi.
Työnkuvaani kuuluu varsinaisen asiakastyön lisäksi paljon muutakin. Maahanmuuton palveluita on tarjolla kaikille Suomeen saapuville. Niihin kuuluu esimerkiksi erilaisia asettautumispaketteja, rekisteröitymispalveluita ja tulkkauspalveluita. Opetan myös täällä Vuoksissa viestintä- ja vuorovaikutustaitoja maahanmuuttajille.
Palvelu toimii matalan kynnyksen neuvontapisteenä, joka tarjoaa maahanmuuttajille tietoa suomalaisen yhteiskunnan palveluista, sekä henkilön omista oikeuksista ja velvollisuuksista. Agnes elää mukana asiakkaidensa arjessa, työelämässä ja vapaa-ajalla, eikä hänen työnsä siten rajoitu pelkästään toimistoon:
Olen ollut asiakkaiden apuna monissa arkipäiväisissä jutuissa, aina syntymästä kuolemaan – kerran tosiaankin päädyin asiakkaiden avuksi ihan synnytyssaliin asti, hän muistelee nauraen.
Kun suomen kieli ei ole vielä uuden maahanmuuttajan hallussa, kansainvälisyyspalveluista löytyy apu. Agnes kertoo tekevänsä paljon etenkin ajanvarauksia.
Suomen ajanvaraussysteemi – kun vain puhelimella ja suomeksi pystyy varaamaan aikoja – olisi sellainen kehitettävä kohde. Asiakas ei pysty itse soittamaan, jos ei osaa suomea. Autan tulkkauksessa, esimerkiksi neuvolapalveluiden tai verikokeiden tulosten kanssa.
Tukea myös yrityksille
Vuoksin kansainvälisyyspalvelut on suunnattu myös paikallisille yrityksille ja työnantajille, joilla on halukkuutta rekrytoida maahanmuuttajia. Peruspalvelu kattaa tarvittavat rekisteröinnit viranomaisten kanssa. Lisäpalveluna apua on saatavilla asumisjärjestelyihin, sosiaali- ja terveysasiointiin sekä vapaa-aikaan liittyen. Agnes mainitsee myös kielikurssit yrityksille:
Järjestämme yrityksille ja niiden kansainvälisille työntekijöille suomen kielen kursseja. Esimerkiksi nyt on juuri päättymässä kielikurssi, joka järjestettiin 1,5 tunnin erissä. Koulutukset pidettiin työpaikalla ja työaikana, niitä oli yhteensä 10 kertaa. Nyt viimeisellä tunnilla on tiedossa lopputentti kaikille osallistuneille.
Kielikurssien lisäksi Vuoksin kautta järjestyvät erilaiset korttikoulutukset. Ulkomaista työvoimaa rekrytoivia yrityksiä autetaan myös tarvittaessa kotouttamiseen liittyvissä kysymyksissä.
Hyvää yhteistyötä viranomaisten kanssa
Agnes kertoo, että Vuoksin kansainvälisyyspalvelu on suunnattu myös kantaväestölle.
Tämä näkyy sillä tavalla, että jos esimerkiksi viranomaisilla tulee kulttuurikysymyksiä, joita he eivät tunne, voi minuun olla yhteydessä. Silloin katsomme kysymykset ja ongelmat yhdessä läpi.
Agnes kiittelee eri viranomaistahoja, joiden kanssa yhteistyö on sujunut erittäin hyvin. Tätä hän kertoo arvostavansa erityisesti oman kokemuksensa kautta.
Välillä on todella tarkkaa, että mitä voi kertoa kenellekin, joten teemme sen mukaan mitä laki määrittelee. Myös joustava pitää olla, jotta keskeisessä roolissa olisi asiakas. Olen hyvin ihmisystävällinen – pystyn tuntemaan hyvin, mitä asiakkaani tuntevat. Tiedän myös, millaista on olla ulkomailla ihan eksyksissä ja ihmetellä mitä siinä tilanteessa pitäisi tehdä.
Unkarista Suomeen
Agnes Szemanilla on omakohtaista kokemusta siitä, millaista on muuttaa Suomeen ja sopeutua uuteen kulttuuriin. Hän muutti Kauhajoelle Unkarista vuonna 2008, kun silloinen aviomies tuli Suomeen työpaikan perässä. Agnes ja perheen 1,5-vuotias tytär seurasivat puolen vuoden päästä.
Agnes muistelee, että tunsi itsensä heti tervetulleeksi. TE-toimisto järjesti kielikoulutusta osana kotoutusta, ja Agnes aloitti suomen kielen opinnot.
Minulla oli onni, sillä koulutuksen järjestäjä tarjosi minulle valmistumisen jälkeen työpaikkaa, ja lähdin opettamaan Kristiinankaupunkiin suomea pakolaisille. Tämän jälkeen olin hetken työttömänä, minkä jälkeen minut kutsuttiin työkokeiluun. Olen ammatiltani sosiologi. Unkarin ja suomen lisäksi puhun saksaa ja englantia, joten TE-toimistossa mietittiin, miten voisin auttaa alueen maahanmuuttajia. Lopulta päädyin valmistelemaan Suupohjan kotoutumisohjelmaa ja silloin minun tarinani alkoi näissä hommissa.
Myös nykyään Agnes on monessa mukana. Hän mainitsee esimerkkinä työ- ja elinkeinoministeriön rahoittaman hankkeen Welcome2EP, jonka tavoitteena on rakentaa koko Etelä-Pohjanmaan kattava palvelu siten, että jokaisesta kunnasta löytyy tulevaisuudessa maahanmuuttokoordinaattori.
Tällä hetkellä meitä maahanmuuttokoordinaattoreita on viisi. Hankkeen jatkotavoitteena on, että rakennetaan yhteistä alustaa palveluille. Tämä olisi kätevää maahanmuuttajille: jos muuttaa kunnasta toiseen, olisi silloin helpompi valita, mitä palveluita haluaa ja mistä, Agnes tuumaa.
Lisätietoa Vuoksin kansainvälisyyspalveluista:
Agnes Szeman, maahanmuuttokoordinaattori
Oppitie 4, Kauhajoki
Tel. +358 40 641 6374
email. etunimi.sukunimi@vuoksi.fi