Suupohjan koulutuskuntayhtymä Vuoksissa opiskeleva Alpo Nevanpää pääsi työharjoittelunsa kautta harvinaislaatuiselle ulkomaan työkomennukselle. Nevanpää opiskelee toista vuotta kone- ja tuotantotekniikkaa, ja vietti alkuvuodesta kuusi viikkoa työharjoittelussa kauhajokisessa Sulbana Oy:ssä. Onnistunut työelämäjakso vei Nevanpään lopulta Sulbanan asennusryhmän mukana työkeikalle Etelä-Saksaan 9.– 13.3.2023.
Alpo Nevanpää tutustui työharjoittelujaksollaan kone- ja tuotantotekniikkaan tekemällä TIG-hitsauksen harjoituksia ja kokoonpanoa. Työnantajan ehdotus ulkomaan työkomennuksesta herätti heti Nevanpään mielenkiinnon.
– Ulkomaan keikkoja kiinnostaisi tehdä myös sitten, kun valmistun. Teimme Saksassa kolme pitkää päivää. Autoin vähän kaikessa mahdollisessa: sahailin paikan päällä, hitsailin ja asensin vähän kaikenlaista. Kyytiäkin tarjottiin hotellille kahdeksan tunnin jälkeen, mutta halusin jäädä vielä työmaalle. Sitä kautta pääsin vielä enemmän sisälle siihen, mitä lyhyissä reissuissa tapahtuu. Meillä oli tietty aikataulu, jonka mukaan mentiin. Tietyn ajan jälkeen tehdas lähti taas uudestaan päälle ja siihen mennessä oli tehtävä ne työt. Kyllä se vähän väsytti, mutta mukavaa oli.
Nevanpää kertoo, että reissussa oli mukana tuttuja työkavereita Kauhajoelta ja Suomen tiimin kanssa keskusteltiin suomeksi. Työmatkalla pääsi kuitenkin puhumaan myös englantia, sillä se oli kielenä tehtaan saksalaisten asentajien ja asennuspäällikön kanssa.
Sulbanan toimistomiehenä toimiva Teemu Eerikäinen uskoo reissun opettaneen Alpo Nevanpäälle erityisesti sitä, että asennuskeikoilla ei aina pääse välttymään yllätyksiltä.
– Sitä minäkin siellä reissussa Alpolle painotin, että vaikka kuinka suunnitellaan hienosti ja aikataulutetaan, niin sitten huomataankin reissun päällä, ettei se aivan niin mennytkään kuin on täällä suunniteltu. Monia muuttujia tulee ja silloin pitää vähän soveltaa.
Sulbana perehdyttää opiskelijoita projektityöhön
Sulbana suunnittelee, valmistaa ja asentaa innovatiivisia juustonvalmistuslaitteita. Työnjohtaja Jarkko Kulmala kertoo, että yritys toimii Kauhajoella ja Seinäjoella, ja lähes koko tuotanto menee vientiin.
– Laitokset, joihin meidän laitteitamme menee, ovat suhteellisen isoja. Suurin Kauhajoelta lähtenyt toimitus oli kaiken kaikkiaan yli 50 rekkaa. Sitten on toki pienempiä, muutaman auton toimituksia. Meillä hoidetaan juustonvalmistuslaitteiden suunnittelu: mekaniikka, sähkö ja automaatio. Hallissa on edustettuna lähes kaikki metalliteollisuuden työvaiheet: koneistus, osavalmistus, särmäys, hitsaus, pintakäsittely ja kokoonpano. Suurin osa laitekokoonpanoista myös testataan tehtaalla ennen toimitusta asiakkaalle. Lopuksi porukkamme lähtee paikan päälle asiakkaalle asentamaan ja koeajamaan laitteet.
Talousjohtaja Heidi Rosenback lisää, että Sulbanalla on toimintaa ympäri maailmaa.
– Kuulumme saksalaiseen ALPMA-konserniin. Se on joskus hyvin sanottu, että missä on lehmiä ja maitoa, niin sinne me voimme toimittaa laitteitamme. Pääasiassa toimimme kuitenkin Keski-Euroopassa, Skandinaviassa, Pohjois-Amerikassa ja Etelä-Amerikassa.
Jarkko Kulmala vastaa yritykseen tulevien opiskelijoiden työelämäjaksoista ja oppisopimuksista. Kulmalan mukaan harjoittelijoita otetaan yritykseen harkiten – yhdestä kahteen syksyihin ja keväisin. Hän painottaa työnantajan vastuuta ennen kaikkea opiskelijoiden tukemisessa ja siinä, että harjoittelu lisäisi osaamista kyseisellä alalla. Työnantajan onkin tärkeää antaa opiskelijalle mahdollisuus tehdä oikeita töitä, mutta myös ohjata opiskelijaa riittävästi.
– Tarkoitus ei ole jättää harjoittelijoita oman onnensa nojaan. Varsinkin kun kyseessä on tällainen projektitalo, on harjoittelijoiden ohjaaminen välillä haastavaa, koska melkein jokainen päivä on erilainen ja myös tarve on vähän erilainen. Toki myös turvallisuusseikat ovat tänä päivänä tärkeitä, samoin kuin opiskelijan motivaatio. Alpollekin kävi joku sanomassakin hallin puolella, että nyt lopetat sen hitsaamisen ja menet katsomaan, mitä kaikkea muuta täällä tehdään. Harjoittelijallahan ei ole tuotannollista vastuuta, mutta siinä on mahdollisuus nähdä mitä kaikkea täällä tehdään.
Heidi Rosenbackin mukaan Sulbanan tavoitteena on, että opiskelijat oppivat työelämäjaksollaan aina jotakin uutta. Yrityksen vahvuutena on erityisesti se, että tuotannossa on mukana kaikki metallin eri työvaiheet. Sulbanalla on vuosien varrella ollut myös LVI-alan opiskelijoita, jotka ovat oppisopimuskoulutuksen ansiosta saaneet valmistuttuaan LVI-alan tutkinnon lisäksi hitsaus- ja koneistuspaperit.
– Meillä on täällä niin laajasti työvaiheita, että se on jo vähän opiskelijasta itsestäänkin kiinni, että pääsee oppimaan. Haluamme, että harjoittelijat oppivat jotakin, koska se on tärkeä osa ammattikoulua ja tutkintoon valmistumista. Nyt me halusimme tarjota Alpolle tämän mahdollisuuden ulkomaan asennuskeikkaan Jarkon ideana ja hän vei sitä eteenpäin.
Kulmala sanoo, etteivät työharjoittelijat yleensä pääse mukaan ulkomaan komennuksille, eikä hänen tietääkseen kukaan ole aiemmin ollut Vuoksin kautta ulkomailla. Alpo Nevanpää hoiti työnsä niin hyvin, ettei asiassa ollut Kulmalan mukaan mitään epäselvyyttä.
– Toki kysyin ensin Vuoksilta, kuinka matka onnistuisi ja miten vakuutusasiat pitäisi huomioida. Sain heiltä oikein positiivista palautetta, että jos tällainen asia järjestyy, niin heille se kyllä sopii. Alpolle otettiin paremmat vakuutukset reissun ajaksi. Tiesimme jo, että meiltä on Alpon lisäksi lähdössä asennuskeikalle viiden hengen ryhmä. Opettajakin oli mukana asennuspalaverissa, joka käytiin ennen reissuun lähtöä. Alpohan sai tästä nyt tutkinnon osiakin – juuri tänä aamuna arvostelin suorituksen ja laitoin opettajalle.
Erilaisia väyliä työelämään
Sulbana on pidetty harjoittelupaikka. Jarkko Kulmala kertoo, että yrityksessä on parhaillaankin pari työntekijää, jotka on otettu töihin harjoittelujakson päätyttyä. Kulmalalla on kokemusta myös oppisopimuksista niin Vuoksin kuin Sedunkin kanssa. Niitä hän pitää hyvänä ratkaisuna etenkin silloin, kun teoriapuoli tuntuu opiskelijasta haastavalta, mutta työt tuotannossa sujuvat helpommin.
Sulbanalla työntekijöillä on mahdollisuus kehittää osaamista vielä useamman työvuoden jälkeenkin. Työntekijän lähtiessä opiskelemaan eteenpäin töiden ohessa, usein jo parin vuoden kokemus tuotantopuolesta parantaa ymmärrystä huomattavasti. Myös työnantaja hyötyy siitä, että työntekijä ymmärtää vahvemmin miksi koulussa ollaan.
Kun Teemu Eerikäisellä oli pari vuotta sitten 10 vuoden työura takanaan Sulbanalla, päätti hän lukea itsensä töiden ohella insinööriksi.
– Tulin tänne muistaakseni työharjoitteluun tai kesätöihin aluksi ja jäin tänne koulun jälkeen. Olen aina ajatellut, etten jatko-opiskele ollenkaan ja olen enemmän kädellä tekijä, mutta sitten tarjoutui mahdollisuus opiskella Kauhajoella konetekniikan insinööriksi monimuoto-opintoina. Kyseessä on vähintään neljän vuoden koulutus. Pari vuotta siinä nyt on oltu, ja olen siirtynyt harjoittelemaan työn suunnittelua toimiston puolelle. Teen edelleen monenmoista hommaa ja tarvittaessa tuuraan hallin puolella. Vastasin porukan vetämisestä Saksan reissussa, missä Alpokin oli. Olen aina siellä missä tarvitaan ja kun osaa monta hommaa, niin on sitten helppo siirtää sinne missä tarvitaan.
Myös Alpo Nevanpäällä on suunnitelmissa aloittaa tulevana kesänä oppisopimuskoulutus Sulbanan kanssa. Asiasta on jo sovittu myös Nevanpään opettajien kanssa. Heidi Rosenback kertoo, että työharjoittelusta poiketen oppisopimus on rinnastettavissa työsopimukseen, mikä siirtää vastuun oppilaitokselta työnantajalle.
– Siinä on iso ero työnantajan näkökulmasta, koska oppisopimus on työsuhde ja siitä maksetaan palkkaa. Me haluamme opettaa tätä alaa ja jos tuntuu, että harjoittelijallakin on kiinnostusta ja halua jatkaa, niin sitten voidaan harkita oppisopimusta. Kyllä me sen takia aina haluamme, että meille tullaan ensin harjoittelun. Emme ikinä ota ketään suoraan oppisopimuksella tänne.
Kulmala vahvistaa, että Sulbanan projektitoiminta poikkeaa esimerkiksi alihankintatyyppisestä työstä, koska jokainen päivä on erilainen. Työntekijältä vaaditaan itseohjautuvampaa asennetta ja erilaista vastuun ottamista omasta tekemisestä.
– Kaikki valmistamamme laitteet ovat tavallaan prototyyppejä ja suunnittelu usein muuttuu projektin edetessä. Toimintatapamme vaatii joustavuutta ja monitaitoisuutta työntekijöiltä. Tämän takia harjoittelu on tärkeää ennen oppisopimuksen solmimista. Harjoittelun aikana opiskelija pääsee tutustumaan juuri meidän tapaamme toimia.
Sulbanaan haetaan myös valmiita osaajia vakituisiin töihin. Tämän hetken avoimet työpaikat voi tarkistaa yrityksen nettisivuilta. Heidi Rosenback vastaa Sulbanan henkilöstöhallinnosta ja toivottaa myös muut naiset tervetulleiksi hakemaan yritykseen töihin. Hän kertoo, että 50:stä työntekijästä naisia on tällä hetkellä kolme. Rosenback pohtii, että metalliala saatetaan edelleen mieltää raskaaksi, vaikka todellisuudessa apuvälineitä on käytössä, eikä raakaa voimaa tarvitse niinkään käyttää.
Myös Jarkko Kulmala sanoo, että Sulbanalla panostetaan paljon työilmapiiriin sekä työturvallisuuteen. Kulmala rohkaisee naisia hakemaan enemmän metallialalle.
– Naiset soveltuvat erittäin hyvin esimerkiksi TIG -hitsaukseen. Meillä työstetään kirkasta rautaa, ja silloin työ on puhtaampaa.
Lisätietoa
Tutustu tarkemmin Alpo Nevanpään koulutusalaan: kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto
Sulbanan yhteystiedot ja avoimet työpaikat