Parturi ja kampaaja
Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto, parturityön ja kampaajatyön osaamisalat
Tutkintotyyppi: Tutkinto • Koulutusala: Palvelualat • Laajuus: 180 osp
Jaa, kysy mielipidettä somessa tai ehdota kaverille
Parturi ja kampaaja ovat luovia kädentaitajia
Parturin ja kampaajan koulutus luo perustan ammattitaidolle tuottaa ja myydä hiusalan tuotteita ja palveluja. Asiakaspalvelutaitojen lisäksi hyvä tuotetuntemus sekä työ- ja asiakasturvallisuudesta huolehtiminen ovat osaamisesi ydintä.
Parturit ja kampaajat osaavat palvella asiakkaita hiusten ja hiuspohjan ongelmissa, hiusten leikkauksissa, kampauksissa, erilaisissa väri- ja kiharakäsittelyissä. Parturilla on taito tehdä erilaisia partakäsittelyitä.
Parturit ja kampaajat työskentelevät parturi-kampaamossa joko yrittäjinä tai työntekijöinä. Parturit ja kampaajat voivat toimia myös tuotemyynti- ja koulutustehtävissä maahantuojien ja tavaratalojen palveluksessa.
Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto antaa yleisen jatko-opintokelpoisuuden ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin. Yleinen jatko-opintokelpoisuus tarkoittaa sitä, että voit hakeutua jatkamaan opintojasi korkeakouluihin ja yliopistoihin mille alalle tahansa.
Mikäli hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto -koulutus ei vastannut etsimääsi, tutustu muihin palvelualan koulutuksiin.
Kenelle:
Jatkuva haku
Jos olet jo suorittanut jonkin toisen asteen tutkinnon tai korkeakoulututkinnon, voit hakea suorittamaan ammatillista perustutkintoa ainoastaan jatkuvassa haussa.
Yhteishaku
Yhteishaussa hakevat peruskoulunsa päättävät oppivelvolliset ja ne, joilla ei ole toisen asteen tutkintoa.
Oppisopimus
Tutkinto on mahdollista suorittaa myös oppisopimuksella.
Lue lisää oppisopimuskoulutuksesta.
Sisältö:
Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto
Kampaajatyön osaamisala
Pakolliset tutkinnon osat
- Myyntityö ja asiakaslähtöinen palvelu hius- ja kauneudenhoitoalalla 15 osp
- Kampaajapalvelut 25 osp
Parturityön osaamisala
Pakolliset tutkinnon osat
- Myyntityö ja asiakaslähtöinen palvelu hius- ja kauneudenhoitoalalla 15 osp
- Parturipalvelut 25 osp
Valinnaiset tutkinnon osat 105 osp
Yhteiset tutkinnon osat 35 osp
Tutustu tutkinnon sisältöön ePerusteissa.
Jokaiselle opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen opiskelusuunnitelma (HOKS), jossa tarkennetaan tutkintotavoite, koulutuksen sisältö ja opiskelun kesto.
Hinta:
Opiskelu ja opiskelumateriaalit ovat 1.8.2021 alkaen maksuttomia niille uusille opiskelijoille, jotka suorittavat perusopetuksen oppimäärää oppivelvollisina 1.1.2021 ja tämän jälkeen.
Muita kuin em. opiskelijoita (uusia tai jatkavia) koskien on opiskelu maksutonta, mutta opiskelija maksaa itse mahdolliset materiaalikustannukset.
Koulutuspaikka:
Oppitien toimipiste, Kauhajoki
Lisätiedot:
Paula Hakamaa
opinto-ohjaaja
puh. 044 550 3107
s-posti. etunimi.sukunimi@vuoksi.fi
Satu Tammi
koulutusjohtaja
puh. 044 763 6870
s-posti. etunimi.sukunimi@vuoksi.fi
Ammatillinen perustutkinto ja ylioppilastutkinto
Opiskellessasi kahta tutkintoa suoritat sekä haluamasi ammatillisen perustutkinnon että ylioppilastutkinnon samassa ajassa.
Lue lisää kahden tutkinnon suorittamisesta.
VÄYLÄopinnot ammattikorkeakouluun
Vuoksin opiskelijana sinulla on mahdollisuus suorittaa SeAMK:n perusopintoja jo toisen asteen opintojen yhteydessä. Lue lisää VÄYLÄopinnoista.